Hei! Olen Elina Innanen, 24 vuotta. Olen ammatiltani puutarhuri ja asun Turussa avomieheni kanssa. Chocochili on kasvisruokablogi, johon kirjoittelen omassa keittiössäni hyväksi havaitsemiani reseptejä. Kaikki Chocochilin ruuat sopivat vegaaneille.
Miksi vegaani?
Ryhdyin kasvissyöjäksi 13-vuotiaana, eikä sitä varmastikaan tarvitse sen enempää selitellä. Veganismi herättää kuitenkin vielä ihmetystä monissa paikoissa, jos ei muuten, niin kokilla menee yleensä vegaanivieraan saapuessa sormi suuhun. Vegaaniksi ryhtyminen oli minulle looginen jatkumo, sillä vaikka ei söisi lihaa, tukee maitotuotteita käyttävä kasvissyöjä lihateollisuutta ihan yhtä lailla.
Vegaaniruokavalio on oikein koostettuna terveellinen ja turvallinen tapa syödä. Olen ollut vegaani pian 8 vuotta ja voinut erinomaisesti. Aluksi joutuu näkemään hiukan vaivaa uusien syömistapojen opetteluun, mutta vegaanista ruokavaliota ei loppujen lopuksi ole ollenkaan vaikea noudattaa.
Jos taas kasvisruokakokeilusi rajoittuvat koulun kasviskeittoon tai kaupan pakastealtaan mössökasvispihveihin, kannattaa kokeilla reseptejäni. Saatat yllättyä, ettei kasvisruoka olekaan mautonta ja ankeaa!
Jos herää kysymyksiä, kannattaa vilkaista Vegaaniliiton kysytyimmät kysymykset veganismista.
Keittiöfilosofiaa
Jos totta puhutaan, niin olen todella laiska ruuanlaittaja. Pyrin siihen, että saan tehtyä mahdollisimman hyvää mahdollisimman helposti ja nopeasti. Ehkä juuri siksi rakastan pastaruokia! Toki jos aikaa riittää, saatan hyvinkin hääriä keittiössä koko päivän, mutta en silloinkaan yhden ruokalajin kimpussa.
En ole koskaan ollut mikään suuri makaronilaatikon ja grillimakkaran ystävä, joten en pyri tekemään samankaltaisia ruokia vegaaninakaan. Omat kulinaariset innoittajani tulevat lähinnä Välimeren alueelta. Suomalainen kasvisruokakulttuuri on vielä aika lapsenkengissä, sillä täällä kasvisruualla tarkoitetaan yleensä ylikypsiä juureksia, jotka maustetaan suolalla ja pippurilla, tai kuten useimmissa ravintoloissa, juustoa, kermaa ja kananmunaa.
Valokuvauksesta
Ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani yläasteella ja siitä lähtien olen valokuvannut säännöllisesti muutamia suvantovaiheita lukuun ottamatta. Ruokaa innostuin kuvaamaan vähän vahingossa muutama vuosi sitten, ja sillä tiellä olen edelleen. Ruoka on siitä kiitollinen kuvauskohde, että sen saa näyttämään juuri siltä kuin haluaa, eikä se juokse karkuun.
Valokuvaus on siitä hyvä harrastus, että tässä kehittyy jatkuvasti ja jokaisesta kuvaussessiosta oppii aina jotain uutta. Kuvaan tosiaan enimmäkseen ruokaa, mutta muitakin tuotoksiani voi vilkuilla Flickristä.
Kamerana minulla on tällä hetkellä Canonin EOS 400D, objektiivina useimmiten EF 50mm f/1.8 II. Mitään erityisiä studiovempeleitä en omista, vaan kuvaan ainoastaan luonnonvalossa.
Kuvani ovat tekijänoikeussuojattuja, joten ethän ota niitä käyttöösi ilman lupaa.
Palautetta ja kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen hostess [at] chocochili.net









