Tomaattikeitto

Olen koko talven himoinnut tomaattikeittoa, enkä enää jaksanut odottaa, vaikka tomaatit eivät vielä olekaan mitenkään parhaimmillaan. Paras tomaattikeitto syntyy aina tuoreista tomaateista. Kaupassa kannattaa valita keittoa varten kaikkein kypsimmät tai mielellään jopa ylikypsät tomaatit, sillä ne ovat aina makeimpia.

tomaattikeitto
Lue lisää »

Myslimuffinit

Tänä aamuna oli selvästi kevättä rinnassa! Heräsin alle kuuden tunnin yöunien jälkeen pirteänä, enkä malttanut enää nukkua. Hetken pohdiskeltuani eri aamiaisvaihtoehtoja, päädyin leipomaan myslimuffineja. Hyvää viikonloppua kaikille!

myslimuffinit1
Lue lisää »

Mansikkaminttu ja muita erikoisuuksia

On aika turmiollista olla töissä puutarhamyymälässä. Rahaa menee kasviostoksiin ja oheistarvikkeisiin enemmän kuin olisi oikeasti varaa. Mutta toisaalta, pitäähän sitä ihmisellä jotain harrastuksia olla! Hullaannun aivan täysin varsinkin yrteistä, enkä taaskaan päässyt tyhjin käsin töistä kotiin, kun saimme Tanskasta kuorman erikoisyrttejä.

mansikkaminttu
Lue lisää »