Vietimme viime vuonna 5-vuotispäiväämme Wienissä. Tänä vuonna emme päässeet reissuun (vielä?), mutta päätin muistella viime vuoden matkaa ja samalla juhlistaa vuosipäivää tekemällä kotona sacherkakkua.
Alkuperäisen sacherkakun resepti on tarkoin varjeltu salaisuus. Wienissä Cafe Sacher ja Demel kiistelevät, kumpi tekee parempaa, ja sitä aitoa, oikeaa sachertortea. Demelin kakussa aprikoosihillokerros on suoraan suklaapäällysteen alla, kun taas Sacherin kakussa hillo on tunnetummin kakun keskellä. Sacherkakkua ei tietenkään saa kahviloista vegaanisena, mutta Demelissä kannattaa vierailla myös herkkupuodin takia. Siellä myydään mm. ihania erilaisia suklaita, makeisia ja marmeladeja. Demelissä voi käydä myös kurkkimassa lasiseinän takaa kakkujen valmistusta.
Ja toinen, ei tosin ruokaan liittyvä, mieleenpainuvin kohde kaupungissa oli vanhaan mielisairaalaan rakennettu anatomia-patologiamuseo, josta löytyi kaikkea jännää säilöttynä. Romanttista, eikö totta? En tarinoi aiheesta kuitenkaan sen enempää, ettei mene sacherkakut väärään kurkkuun…
Mutta sitten aiheeseen, eli siihen sacherkakkun. Netti pursuilee mitä erilaisimpia ohjeita kyseiselle kakulle ja kaikkialla muistetaan mainita, että sacherkakun tekeminen on hieman vaativampaa ja aikaavievempää puuhaa. Vegaaninen leivonta sen sijaan on aina helppoa ja yksinkertaista, kun ei tarvitse kikkailla kananmunien kanssa. Tunnustan maistaneeni lusikallisen sacherkakkua Wienissä, mutta nyt voin ainakin todeta, ettei tämä versio ole lainkaan alkuperäistä huonompi! Rakenteeltaan kakku ei ole aivan yhtä kuohkea kuin alkuperäisversionsa, mutta maku on mehevämpi ja suklaisempi.
Suosittelen ostamaan kakun väliin jotain vähän kalliimpaa ja parempaa aprikoosimarmeladia ja pysytellä kaukana esimerkiksi niistä Saarioisen marmeladihirvityksistä. Kakun kannattaa antaa maustua kylmässä vähintään yön yli. Tein itse niin, että paistoin ja täytin kakun edellisenä iltana ja kuorrutin seuraavana aamuna.
KAKKUPOHJA
- 4,5 dl vehnäjauhoja
- 2 dl sokeria
- 2 tl leivinjauhetta
- 0,5 tl soodaa
- 130 g tummaa suklaata
- 150 g margariinia
- 0,5 tl vanilja-aromia
- 3 dl soijamaitoa
- margariinia ja korppujauhoja vuokaa varten
- 1 dl soijamaitoa kostuttamiseen
- aprikoosimarmeladia
- Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe ja sooda.
- Sulata margariini kattilassa, nosta se pois liedeltä ja lisää pilkottu suklaa. Sekoita, kunnes massa on tasaista. Lisää vanilja-aromi.
- Kääntele jauhojen joukkoon ensin soijamaitoa ja sitten suklaa-margariiniseos. Sekoita mahdollisimman vähän.
- Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua 175 asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia, tai kunnes hammastikkuun ei enää tartu taikinaa.
- Anna kakun ehdottomasti jäähtyä ensin kunnolla, kostuta soijamaidolla ja leikkaa se sitten kahteen osaan.
- Levitä kakkulevyjen väliin aprikoosimarmeladia ja tee sitten kuorrutus.
KUORRUTUS
- 100 g margariinia
- 150 g tummaa suklaata
- Sulata margariini kattilassa. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää paloiteltu suklaa. Sekoita tasaiseksi.
- Levitä kuorrute kakun päälle. Tarjoa kaurakermavaahdon kanssa.













Kommentteja: 37
Oi, näyttää kyllä taas niin hyvältä :)! Tätäkin me voidaan tilata…
Vink vink, jos haluaa pikkuisen vähemmän makean täytteen, niin kuivatuista aprikooseista pienen vesitilkan kanssa keittämällä saa tosi hyvän soseen.
Kiitos vinkistä, Hanna! Veikkaan tosin, että tämän jälkeen ei taas ihan heti suklaakakku maistu, on sen verran tuhtia kamaa.
Uu, näyttää ihanalta.
Oi miten upean näköistä sacheria.. :O Kuola valuu jo näppikselle asti.. Ite oon tehny yleensä juhliin tarjottaviksi ihania vegaanisia viski-suklaapaloja! Vähän niinkuin pellille leivottua mutakakkua, mutta ilman munaa ja maitoa.. Ja koristeeksi teen yleensä niihin leivoksiin sokeripraliinista reiluja, rouskuvia paloja! Suosittelen kokeilemaan!
Voi näitä sinun valokuviasi!
Insanity, viski-suklaapalat kuulostaa ihanilta! Viskileivonnaisia pitäisi tehdä enemmänkin, se kun sopii erityisen hyvin juuri esimerkiksi suklaan kanssa.
annamaria, vielä on paljon parantamisen varaa, enkä ikinä itse ole tyytyväinen lopputulokseen. Ruokakuvaus ja valokuvaaminen ylipäätään on kyllä siitä kiva harrastus, että koko ajan oppii jotain uutta ja aina voi kehittyä.
Aivan ihana resepti ja kuvat! Sacherkakku on yksi suosikeista, lähden keväällä Itävallassa käymään, täytyy yrittää bongata tätä sieltä jostain(sen ei luulisi kovin vaikeaa olevan). :)
Wau…näyttääpäs ihanalta!
hankalaahan tollasen “oikean” teko on koska siinä se marenki ja kakkumassa pitäis olla ihan samaan aikaan valmis että tulisi Täydelinen. eli pitäis olla periaatteessa kaksi konettakin…
Vaikken olekaan vegaani tai vegetaristi, niin ohjetta oli pakko koettaa. Uunissa on ja hyvältä näyttää <3
Kiitos hienoista ohjeista ja herkullisista kuvista.
Hei!
Tein kakkua kaksin kappalein 30-vuotisjuhliini ja ne olivat menestys! Muutin hieman täytettä,kostutin appelsiinimehulla ja aprikoosihillon lisäksi laitoin väliin aprikoosinpaloja=). Kakku oli ihanan kuohkea, kohosi hyvin ja maistui aivan todella ihanalta. Hauskinta oli,että yksikään sekasyöjäystävistäni ei ollut uskoa, että kyseessä oli todella vegaanikakku…Itse toki olen kasvissyöjä ja leivon useimmiten vegaanisia herkkuja. Mutta ystävät kommentoivat: “paras suklaa/sacher-kakku koskaan!”
Joten kiitos reseptistä!
Elina, Ihana palaute, tulin hyvälle mielelle :) Tosi kiva kuulla, että kakku maistui.
Tein tätä kakkua eilen, ja jopas oli hyvää! Täytteeksi laitoin appelsiinihilloa ja vanilja-aromin jätin laittamatta, mutta muuten menin ihan ohjeella. Tulee menemään reseptiarkistoon ehdottomasti.
kiitos ihanista resepteistä, teen näitä yo-juhliin! haluaisin kysyä että voiko tätä sacherkakkua pakastaa, kärsiikö se siitä? toivottavasti vastaat pian…kiitos vielä :)
Maria, en voi sanoa varmaksi, koska tämä ei meillä ole koskaan ehtinyt pakastimeen asti. Uskoisin kuitenkin, että kakun voi aivan hyvin pakastaa, kannattaa luonnollisesti kuitenkin täyttää ja kuorruttaa kakku vasta sulattamisen jälkeen.
Kiitos tästä! Leivoin myös tätä ylioppilasjuhliin, ja upposi täysin kaikkiruokaisiin sukulaisiini ;)
Millaista suklaata käytit tähän? Mietin että esim brunebergin tumma suklaa on melko makeaa, tuleeko sillä kakusta turhankin makeaa vai?
Cita, kiva kuulla :)
Tiiu, muistaakseni jotain ihan perus Pandaa tai Brunbergia. Kuorrutetta ei kuitenkaan tule kovin paksua kerrosta, joten ei se mitenkään merkittävästi lisää kakun makeutta. Makeaa tämän on tarkoituskin olla!
Jees, kiitoksia :) Ensi viikolla lähtee tämä resepti kokeiluun, monia muitakin reseptejäsi olen kokeillut ja aina ovat kaikki olleet erittäin onnistuneita! Taidan itsekin käyttää tämän oman kullan hemmotteluun…
tehtiin tällä ohjeella kakkua mukaan vietäväksi sukulaisten juhliin, mutta vaikka noudatin ohjetta täysin niin joku meni pieleen kun kakku ei pysynyt yhtään kasassa leikatessa… samana iltana äkkiä sitten uusi versio jossa nestettä oli puolet ohjeen määrästä ja hillot laitettiin päälle kun ei uskallettu leikata kahtia… hyvältä maistui mutta lopputulos oli silti taas aika mureneva :( tiedä sitten että miksi meillä ei nyt onnistunut.
riikka, odotithan kakun jäähtymistä ennen kuin leikkaisit sen? Vegaaniset leivonnaiset on ikävä kyllä usein aika helposti murenevia, mutta kyllä tämän pitäisi pysyä kasassa, kunhan leikkaa ja liikuttelee kakkua vähän varovaisemmin. Varsinkin kostutuksen ja täyttämisen jälkeen kakku on kyllä ihan hyvin koossa pysyvä.
Voi ihanaa! Ystävälläni on pian syntymäpäivä ja halusin leipoa hänelle sacherkakun. Suunnitelmani meinasivat kuolla kasaan kun muistin hänen olevan vegaani ja mietin, että miten ihmeellä muka leivon sacherkakun vegaani-ystävälliseksi. Onneksi on olemassa tämä ihana blogi! :D Kiitos!
Kakku uunissa huomisia omia synttärijuhlia varten! Tein tätä jo keväällä kahden pienen pojan synttäreille suurella menestyksellä. Ihan mielettömän hyvää ja lisäksi niin helppo tehdä, suosikkikakku ehdottomasti. Suurkiitos reseptistä!
esteri, mahtavaa kuulla :) Toivottavasti kakku onnistui!
Laura, tällaisia palautteita on aina kiva saada!
Kiitos ohjeesta! Tein tätä viime viikonlopun halloween-juhliini. Ohje oli sinällään helppo ja yksinkertainen, mutta tein saman perusvirheen kuin tässä kommenttilistassa on esille tullut – halkaisin kakun liian aikaisin. Maltoin odottaa sen jäähtymistä uunilämmöstä huoneenlämpöön, mutta ilmeisesti olisi pitänyt vähintään jääkaapittaa ennen halkaisua. Kakku mureni palasiksi, jotka sitten palapelin tapaan kokosin suurinpiirtein kakun näköiseksi keoksi. Kostutuksen, marmeladin ja jääkaapissa vietetyn yön jälkeen kakku oli kuitenkin tiivistynyt ja kesti siirron lautaselta toiselle, kuorrutus (tein sitä hiukan ohjetta suuremman määrän) pelasti loput. Juhlan teeman mukaan pursottelin sitten pinnalle tomusokerikuorrutteesta hämähäkinseittiä… Tarjottaessa kakun murentumista ei enää huomannut ollenkaan, ja tärkeintä vielä kuitenkin oli, että maku oli kohdallaan – kovasti sai kakku kehuja =)
Annina, varoittelen jo kyllä tuolla ohjeessa, että anna kakun ehdottomasti jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista :) Jos haluaa olla ihan varma murentumattomuudesta, voi kakun kostuttaa edellisenä iltana ja leikata ja täyttää vasta seuraavana päivänä.
Elina, minkä merkkistä aprikoosimarmeladia suosittelet? Todellakin ne saarioiset ja euroshopperit pilaavat koko kakun. Löytyisikö ihan prismasta/citymarketista kuitenkin ihan kelpuutettavaa marmeladia?
Tiina, käytin tähän Citymarketista ostamaani Den Gamle Fabrik -merkkistä aprikoosimarmeladia.
Testasin kakkupohjan reseptiä, mutta ikävä kyllä siitä ei tullut kovin onnistunut. Annoin kakun jäähtyä yön yli ennen vuoasta poistamista ja silti se hajosi tuhanteen palaan halkaistessa, vaikka olin varovainen. Ihan hyvän makuinen se oli, mutta taidanpa ensi kerralla valita eri reseptin. Mulla on itsellä hyvä vegaanisen kakkupohjan resepti (ei suklaa), mutta oikeasta suklaasta tehtyä suklaapohjaa en jostain syystä koskaan meinaa saada onnistumaan. Pitänee siirtyä käyttämään kaakaota suklaan sijaan, josko kakku silloin pysyisi paremmin kasassa.
Kirsi, voi harmi :( Kuten kerroin tossa yllä, kannattaa kokeilla myös sitä, että kostuttaa kakun ensin ja leikkaa vasta sitten seuraavana päivänä.
Mulla taas on sellaisia kokemuksia, etten meinaa saada muita kuin suklaakakkuja onnistumaan :D
Tein tätä tupareihin ja oli kyllä ihan älyttömän hyvää ja onnistunutta!!=o) Tein kakun ja kostutin sen jo edellisenä päivänä ja se onnistui ihan täydellisesti, ei murentunut yhtään.
Hei!
Ihanan oloinen sacherkakku, täytyy kokeilla mutta ensin kokeilen tuota chili-suklaakakkua. Itse en ole vege mutta 8kk pojallani on maito-, ja muna-allergia ja imetän joten oli ihana löytää kakku ohjeita ilman munaa…
Mainitsit että kakusta ei tule kovin kuohkea, mietin tässä sitä kun olen tehnyt mustikka piirakkaa ilman munaa ja ohjeeseen tulee omenamehua nesteeksi. Aina kun olen leiponut piirakan omenamehulla siitä tulee ihanan kuohkea ja jos taas olen käyttänyt soija-, tai kauramaitoa niin tuulee tiiviimpi ja kuivempi. Kannattaisiko siis kokeilla tuohon saheriinkin omenamehua….? Itse meinaan kaipaan kakuilta ja leivonnaisilta sitä ihanaa kuohkeutta… Ikävöin täytekakkua jossa on ihanan kuohkea pohja, eli jos satut sellaisen reseptin omistamaan niin se olisi kultaakin kalliinpi :)
Susanna, siis ei tämä suinkaan ole mikään kuiva ja kova käntty, mutta siihen oikeaan sacheriin verrattuna ei niin kuohkea. Vegaanisista cupcakeista esimerkiksi tulee helposti oikeinkin ilmavia ja suussasulavia! Kostutus tietysti vaikuttaa myös kakun rakenteeseen.
Mutta kiitos vinkistä, täytyy kokeilla tuota omenamehuakin joskus, jos se sopii reseptiin.
Pitää nyt hehkuttaa ihan täällä alkuperäisessäkin osoitteessa: tällä reseptillä jopa minä saan tehtyä KAKUN :D Kiitos taas!
Pyöräytin tämän sacherin eilen ja tänään. Annoin pohjan olla jääkaapissa yön yli, joten leikkaaminen neljään osaan onnistui hyvin. Väleihin laitoin tosin omenahilloa. Ei yhtään liian suklaista tullut ja koostumus oli täydellinen! Kiitos taas ohjeesta!
Tein tätä jo komannen kerran, tällä kertaa tyttären nimenantojuhliin, ja kuten aina, onnistui täydellisesti!
Teen puolitoistakertaisen annoksen taikinaa 26 cm vuokaan, ja kakku nousei niin hyvin että saatoin leikata sen kolmeen osaan.
Kakku sai taas kovasti kehuja, ja syötiin melkein viimeiseen muruseen.
Pienenä toiveena esittäisin, että ohjeissa voisi olla käytetyn vuoan koko, helpottaisi tämmöistä satunnaisleipojaa, joka ei osaa tuommoisia arvioida :)
Valtaisat kiitokset tästä reseptistä!
Äitee täytti eilen 60 vuotta ja toivo sacheria. Tämä kakku sai aivan ylitsevuotavat kehut kaikilta vierailta.
Itse muuten kehitin seuraavanlaisen ratkaisun kakun puolittamiseen täyttämistä varten: ryöväsin pakastepizzasyöpöltä ystävältä kaksi pahvista pizzapakkausta, jotka leikkelin ja teippasin yhdeksi ohueksi(pahvia x 4 kerrosta) levyksi, jolla nostin päälemmän kakkukerroksen sivuun. Eipä halkeillut :)