Mausteinen raparperipiirakka

Raparperiaika on kohta käsillä!


RAPARPERIPIIRAKKA

  • 3 dl sokeria
  • 175 g margariinia
  • 0,5 dl maustamatonta soijajogurttia
  • 0,5 tl vanilja-aromia
  • 2 dl makeutettua soijamaitoa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl neilikkaa
  • 0,5 tl inkivääriä
  • 1/4 tl muskottipähkinää
  • 300 g raparperipaloja
  • vaniljasokeria
  • mantelilastuja
  1. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää soijajogurtti ja vanilja-aromi ja vatkaa vielä aineet sekaisin.
  2. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe, neilikka, inkivääri ja muskottipähkinä.
  3. Kääntele jauho-mausteseos parissa erässä rasva-sokerivaahtoon vuorotellen soijamaidon kanssa.
  4. Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka. Levitä noin 3/4 taikinasta vuoan pohjalle.
  5. Levitä raparperipalat taikinan päälle ja ripottele pinnalle hiukan tomusokeria.
  6. Lusikoi loput taikinasta raparperipalojen päälle nokareiksi ja ripottele pinnalle vielä hiukan mantelilastuja.
  7. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Jos pinta uhkaa ruskistua liikaa, peitä se foliolla.

Piirakka kannattaa nautiskella jäähtyneenä esimerkiksi kauravaniljakastikkeen tai (kaura)vaniljajäätelön kera.

Kommentteja: 10

  1. 25. Huhtikuu, 2010 - 21:34

    Oi nam! Mä just mietinkin miten voisin hyödyntää pakastimet viimeiset raparperit eli tämä tuli kuin tilauksesta :)

  2. 26. Huhtikuu, 2010 - 7:34

    Aivan samoilla linjoilla Jytiksen kans. Mullakin on pakastimessa vielä raparperia – vaan ei oo kauaa! Ja sit vaan torilta uutta hakemaan. Raparperi on nii-in hyvää!

  3. 26. Huhtikuu, 2010 - 8:35

    Jytis ja hertta, nyt on tosiaan viimeiset hetket tyhjentää pakastin ennen uutta satoa :)
    Kannattaa testata muuten myös näitä!

  4. 26. Huhtikuu, 2010 - 9:30

    Täällä ihan päinvastoin ,eli raparperiaika talvikeväällä,ja mullakin raparperia pakkasessa.Namskis,ihanan näköinen torttu,täytyy vaan tuo soijajugurtti korvata jollain muulla,kun soijajugurttia ei täällä ole.

  5. 26. Huhtikuu, 2010 - 9:35

    Yaelian, soijajogurtin tilalle voisi kokeilla vaikka omenasosetta, ja soijamaidonkin voi tietty korvata vaikka kauramaidolla – soija-allergikoillekin tiedoksi :)

  6. 30. Huhtikuu, 2010 - 1:11

    Itse odottelen innolla uudelleen viime keväänä löytämäni raparperimehu-reseptin esiin ottamista! Siitä tuli myös oheistuotteena herkullista raparperisosetta (jota reseptissä ei mainita, outoa kyllä).

    http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/Makea+raparperimehu/1135246298633

  7. 1. Toukokuu, 2010 - 13:17

    Erica, täytyisi kyllä ehdottomasti kokeilla raparperia muuhunkin kuin vain leivonnaisiin. Kiinnostaisi testata sitä myös suolaisiin ruokiin.

  8. Jan Hirvilahti
    3. Kesäkuu, 2010 - 10:00

    Hyvää. Hienoa että maidottomille on jotain näin hienoa.

  9. ilona
    9. Kesäkuu, 2010 - 16:53

    En ole ikinä oikein innostunut raparperista, mutta saatuani lahjoituksena säkillisen raparperinvarsia reipastuin kokeilemaan tätä reseptiä. Tykkäsin kovasti! Maustevalikoimani on melko aneeminen, joten korvasin neilikan, inkiväärin ja muskottipähkinän teelusikallisella piparkakkumaustetta, mutta hyvin sekin tuntui toimivan. Enpä olisi uskonut, että raparperista saa tehtyä jotain näin hyvää! =D

  10. 17. Heinäkuu, 2010 - 14:10

    Kiitos tästäkin ohjeesta =) Eipä olisi itselle tullut mieleen yhdistää raparperia, mausteita ja mantelia, yllättävän hyvin toimii näin =)

Jätä kommentti

Pakolliset kentät on merkitty asteriskilla (*)

*
*