Seitania ja luumuja

Tämä on aivan ihana syksyisen mausteinen ruoka, joka sopii tarjottavaksi vaikka vähän fiinimmälläkin illallisella.

seitan

Käytin reseptin pohjana BBC Good Food -sivuilta löytynyttä Braised pork with plums -reseptiä. Vegaaninkaan ei kannata sivuuttaa lihaa sisältäviä ohjeita, sillä monista resepteistä saa hyviä vinkkejä myös seitanin, tofun ja muiden kasvisjuttujen maustamiseen ja marinoimiseen.

Seitanin perusohje löytyy täältä. Jerk-marinadin sijaan uitin keitettyjä seitanpaloja yön yli marinadissa, johon laitoin öljyä, riisiviinietikkaa, valkosipulia, inkivääriä, chiliä, suolaa ja pippuria.

SEITANIA JA LUUMUJA

  • 1 annos seitania
  • 1 sipuli
  • 5 luumua
  • 4 dl kasvislientä
  • 2 tl soijakastiketta
  • 1 rkl öljyä
  • 1 tl riisiviinietikkaa
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 tl sokeria
  • chilirouhetta
  • pippuria
  • 5 tähtianista
  • 1 kanelitanko
  1. Leikkaa seitan tarvittaessa pienemmiksi paloiksi. Leikkaa sipuli puolirenkaiksi. Leikkaa luumut puoliksi ja poista niistä kivet.
  2. Sekoita kasvisliemen joukkoon soijakastike, öljy, riisiviinietikka, tomaattipyre, sokeri, chilirouhe ja pippuri. Levitä seitanit ja sipulit uunivuokaan ja kaada päälle kasvisliemi. Lisää joukkoon vielä pari ruokalusikallista seitanin marinadilientä. Lisää vielä luumut, tähtianikset ja kanelitanko.
  3. Hauduta vuokaa 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Poista liemestä seitanit ja luumut. Keitä lientä, kunnes se sakenee ja muuttuu lähes siirappimaiseksi. Yhdistä seitanpalat, luumut ja kokoon keitetty liemi tai tarjoa liemi erikseen kastikkeena. Tarjoa esimerkiksi perunamuusin tai valkosipuliperunoiden kanssa.

Kommentteja: 9

  1. 7. Lokakuu, 2009 - 8:36

    Todella herkulliselta kuulostava ruoka. Ja ihana kuva!

  2. 7. Lokakuu, 2009 - 8:54

    Okriina, tämä oli kyllä tosi hyvää, suosittelen kokeilemaan :) Mahtaakohan jouluna olla vielä luumuja saatavilla? Tämä olisi tosi hyvää myös joulupöydässä.

    Otin tästä ruoasta varmaan 100 kuvaa ja yksi onnistui kelvollisesti. Tähän aikaan vuodesta ruokakuvaus luonnonvalossa alkaa olla taas jo aika haasteellista…

  3. 7. Lokakuu, 2009 - 11:50

    Kuulostaa tosi hyvältä ja täytyy kokeilla heti kun helteet hellittävät.Kuva onkin houkutteleva! Mulla on niin mahtava kasa tavallisia keittokirjoja,että niitä tulee aina välillä veganisoitua….

  4. 7. Lokakuu, 2009 - 12:07

    Yaelian, mulla on suurin osa keittokirjoista vegaanisia, tai vähintään lakto-ovo-vegetaristisia, mutta muutama muukin opus sinne mahtuu mukaan (esim. Aglio&Olio ja Jamie at Home). Noita “tavallisia” keittokirjoja pitäisi kyllä varmaan hankkia enemmänkin, jos sitä vaikka vahingossa taas oppisi jotain uutta :)

  5. 7. Lokakuu, 2009 - 14:16

    Siis voi lääh! Kuolaan. Pakko hankkia taas pussi gluteiinijauhoja ja tehdä tätä vaikka jo viikonloppuna. Minullakin on jemmassa muutamia liha(pata) ohjeita, joita ajattelin testailla seitanilla, kunhan viitsin.

  6. 8. Lokakuu, 2009 - 8:05

    Mari, toivottavasti saadaan pian lukea sun lihapatakokeiluista :)

  7. Tiina
    12. Joulukuu, 2009 - 23:19

    Hei! En tiedä onko vähän tyhmä kysymys, mutta kun en etikoihin niin tarkkaan ole toistaiseksi tutustunut niin tuli mieleen, että saako tuota riisiviinietikkaa ihan tavallisista kaupoista vai pitääkö käydä joistain erikoisliikkeistä?

  8. 13. Joulukuu, 2009 - 7:31

    Tiina, saa kyllä! Sitä on ainakin Blue Dragon -sarjassa ja yleensä sillä osastolla, missä on jotain sushinvalmistusvehkeitä.

  9. Hanna
    27. Joulukuu, 2009 - 14:22

    Kiitokset ihanasta reseptistä! Testasin tätä joulupöydässä (ja joulupäivänä ja tapanina ja vielä tänäänkin… Satsi oli vähän isompi kuin arvelin. :)) ja ajattelin tehdä uuden satsin uudeksi vuodeksi, kun monet kaveritkin ovat olleet uteliaita tämän reseptin suhteen. Luumuseitan tuntui vain paranevan jokaisella lämmityskerralla. :P

Yksi Trackback

  1. Kirjoittanut Seitania uunissa @ mustikkapöperö 21:17 luokkaan 1. Huhtikuu, 2010

    [...] Chocochilin seitania ja luumuja sekä rosmariiniseitania, valmistin seitania pääsiäiseen kuuluvin maustein, yrteillä ja [...]

Jätä kommentti

Pakolliset kentät on merkitty asteriskilla (*)

*
*